torstai 21. huhtikuuta 2016

Projektin lopetus 22.4.16-Projektipäällikkö

Projekti on esitelty nyt johtoryhmälle, opettajalle, sekä muulle luokalle ja sen toiminnalle on annettu hyväksyntä. Projektissa saavutettiin kaikki tarvitut tavoitteet ja vapaaehtoisista jäi vain muutama hiomista vaille.
Kaikenkaikkiaan projekti voidaan todeta onnistuneeksi.
Projektin pohjalta on luotu loppuraportti, joka toimitettu opettajalle viimeistä arviointia varten.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Projektin esittely

Esittelimme tänään projektin TIKO- luokassa. Vertaistiimi arvioi vielä meidän järjestelmän.
Itse olemme kovin tyytyväisiä projektiin, sillä saimme sen valmiiksi aikataulussa vaatimusmääritelmän mukaisien toiminteiden kanssa.

Tein vielä powerpoint-esityksen josta näkee mitä kaikkia dokumentteja projektin vaiheissa teimme.

Tiedoston saat auki täältä


Teimme myös vertaistimille arvion heidän projektistaan. Henkilöongelmista huolimatta projekti oli edennyt hyvin ja saatu melkein valmiiksi. Odoon aiheuttaminen ongelmien vuoksi ei ollut esittelykunnossa, mutta projekti itsessään oli hyvin tehty ja järjestelmä saatu toimimaan lähes vaatimusmäärittelyjen mukaisesti.

Omalla tiimillä on jäljellä vielä loppuraportin teko, niin projekti on valmis.
- Tiina

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Projektipäällikkö 5.4.2016

Tänään esittelimme lopullisen vaatimusmäärittelymme projektista vastaavalle opettajalle, sekä jatkoimme itse projektin työstämistä.
Kustomoimme Odoo järjestelmää lisäämällä sinne kuvia, sekä loimma admin käyttäjän rinnalle tavallisen käyttäjän, jolla on rajoitetummat oikeudet. Tarkoitus on, että yrityksessä normaalisti järjestelmää käytettäisiin tällä käyttäjällä ja admin olisi vain huoltoa yms. varten.
Totesimme samalla, että olemme nyt saavuttaneet noin 95% kaikista suunnitelluista asioista. Ainoat vaiheessa olevat asiat ovat muutama vapaaehtoinen toimi, joiden toteutusta pitää vielä miettiä. Esimerkiksi uudelleentilaus hälytintä emme ole saaneet toimimaan. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että hälytin on Odoo 8'lle ja meillä on käytössämme Odoo 9. Toinen on kattavan ohjevideon tekeminen. Meidän pitää katsoa aikatauluamme, saadaanko sellainen rutistettua johonkin.

Seuraavaksi alkaakin projektin viimeinen etappi. Tämän etapin aikana vielä katsotaan kaikki langanpäät kasaan, sekä viimeistellään dokumentaatio, kuten kirjallinen käyttöopas, käyttäjädokumentaatio, sekä rekisteriseloste.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Lopullinen vaatimusdokumentti tehty

TEHTÄVÄ dl 4.4.:


Tehkää "Vaatimusdokumentti" tietojärjestelmäänne.  Dokumentin tulee sisältää vähintään kaikki toimet, mitä tietojärjestelmän käyttäjänne tulisi voida tehdä protyyppiversiossa, jonka esitätte huhtikuun toisella viikolla (12.4)


Lopullinen vaatimusdokumentti on tehty (käyttötapauskaavioineen), ja hyväksyntää vaille valmis. Kunhan projektipäällikkö sen hyväksyy niin on luettavissa optimassa :D.


-Tiina
UML Use Case



perjantai 1. huhtikuuta 2016

29.3.16 Projektipäällikkö

Tänä päivänä jatkoimme Odoo varastojärjestelmämme configurointia, lisäämällä järjestelmään esimerkkituotteita, sekä maahantuojan. Yritimme samalla tutustua käyttöliittymään enemmän, ja tutkia, saisiko siitä jotenkin käyttäjä ystävällisemmän.
Sellaisenaan kuin järjestlemä nyt on, se kyllä toimii, mutta ei mielestämme ole sopiva tavallisen tallaajan käytettäväksi, vaan vaatii ennemmin IT-ihmisen operoimaan sitä. Olemmekin sitä mieltä, että Odoon oletus varastonhallintamoduuli, ei välttämättä ole sellaisenaan otollinen PK-yrityksen tarpeisiin. Jatkamme kuitenkin vielä kustomointimahdollisuuksiin perehtymistä.

Toisena asiana oli jälleen johtoryhmän kokous, jolle esittelimme, mitä tähän asti on saatu aikaan. Johtoryhmä oli esityksen jälkeen samaa mieltä, että Odoo ei välttämättä ole paras PK-yritykselle, mutta päätti kuitenkin, että projekti suoritetaan nyt loppuun, niin hyvin, kuin mahdollista.

Suunnitelmassa on pysytty hyvin ja aikataulusta ollaan jopa edellä, joten tätä ylimääräistä aikaa voidaan hyvin käyttää kustomoinnin yrittämiseen.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Tiistain johtoryhmä

Omalta osaltani ryhmätyötunti meni johtoryhmässä toimimiseen. Mielenkiintoista oli nähdä miten toiset olivat edenneet omissa projekteissaan, erityisesti meidän vertaistiimi Tiimi 12.  Heidän projektinsa oli edennyt tosi hyvin ja johtuen ehkä juuri siitä että heillä oli  linux-pohjainen virtuaalipalvelin ennestään olemassa, jonne tämä odoo oli nyt asennettu. Auditoimalla muita sain myös paljon vinkkejä siitä mitä vielä voisimme kokeilla meidän projektiin, kuten esim. developer mode jota Phons vinkkasi. Löysin vähän apuja täältä, pitää käydä testaamassa meidän odoossa toimiiko:

  • The developer mode: adds a menu at the top of each page, that's let's you view and edit the internal configuration behind that page. It let's you change the View and even add custom fields on the fly. You can activate that in the "About Openerp" window (on the top right, click on the user name) you can find an "Activate the developer mode" link.
  • The technical features: gives you access to all the technical configurations in the product, including others not available in the developer mode menu. You can activate in the admin user settings (Settings -> Users), by checking the "Technical features" box in the "Access Rights" tab. Refresh the page and in the Settings module you will see a new section "Technical"
Vaikeinta ehkä tässä projektissa on se että meidän odoo sijaitsee juuri tikolabrassa eikä missään palvelimella johon olisi pääsy myös kotoota käsin. Seuraavaa vastaavaa projektia varten pitää ehdottomasti selvittää tuo mahdollisuus ihan ekana. ¨

Omaksi tehtäväkseni jäi dokumenttien päivitys seuraavaa kertaa varten. 

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Sihteerin muistiinpanoja - optimasta tarkistettua

Kirjasin tähän vielä huomista tiimisessiota varten huomiot, eli mitä vielä pitää tehdä jotta projektimme on toteutuksen kannalta onnistunut. Projektin päätös on 11.4. Jonka jälkeen tuotoksenamme pitää olla: 

"Esiselvityksen päätteeksi projekti tuottaa: Varsinaisen projektin vaatimukset, tavoitellun toiminnan kuvaus, kustannusarvion sekä toteutusvaihtoehdot. Prototyyppi voi myös olla olemassa tässä vaiheessa."

+ optional: ohjeistus käyttäjälle